Salaneuloksen muistikirja

Uusia käsityöideoita putkahtaa mieleeni jatkuvasti. Se ei katso aikaa tai paikkaa. Aikaa ideoiden toteuttamiseen tuntuu vain olevan niin vähän ja vanhat ajatukset unohtuvat helposti uusien pyrkiessä mieleeni. Niinpä otin käyttööni muistikirjan ja aloin kirjoittaa muistiin ideoita ennen kuin ne unohtuvat. Muistikirja täyttyy vauhdilla ja toteutan töitä inspiraation mukaan, silloin kun se arjen aikatauluihin sopii. Tässä blogissa kerron pääasiassa kuvin, miten muistikirjan käsityöideoiden toteuttaminen etenee. Saavutanko muistikirjan lopun, ennen kuin alan täyttää uutta kirjaa?

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesä käsillä

Kesään kuuluvat helteet...ainakin pari hikisempää päivää. Tein viime kesänä taaperolle (8kk) virkatun hellepipon bambusekoitelangasta. Päähine oli käytössä koko kesän ja malli oli mielestäni niin kiva, että virkkasin siitä tänä kesänä päivitetyn version 1,5-vuotiaalle tyllerölle. Jatkoin mallia hieman ja tein siihen pienen lipan. Pipo on helppo ja nopea virkata ja valmistuu illassa tai parissa. Materiaali on miellyttävän tuntuista ja pitsivirkkauksella piposta tulee joustava. Laitan tämän kirjoituksen yhteyteen ohjeen ja muutaman kuvan, jos innostut virkkaamaan hellepipon pienokaiselle.



Vihreän pipon lanka on teeteen bamboo & co-lankaa, joka sisältää 52% bambuviskoosia ja 48% puuvillaa (50g = 140m). Käytin virkkuukoukkua nro 3. Tämän päähineen ympärysmitta on noin 45 cm.



Vaaleanpunainen pipo on Novitan bambusekoitelankaa 50% bambuviskoosia ja 50% puuvillaa (50 g = 133m). Käytin virkkaamiseen samaa koukkua kuin vihreän pipon tekemiseenkin. Langan menekki on kummassakin pipossa noin 30g. Pienemmässä pipossa pään ympärys on noin 42 cm. Molemmat pipot ovat yhtä korkeita, noin 15-16 cm.



Yhden mallikerran leveys on noin 3 cm(6 silmukkaa). Ohjeessa on koot pään ymp. 42 cm, (45 cm) ja 48 cm. Pipoa kannattaa sovittaa valmistuksen aikana!

Virkkaa aloitusketjuksi 90(96)102 ketjusilmukkaa (kjs) ja sulje ympyräksi piilosilmukalla (ps). Tee ensimmäinen kerros pylväitä (p). Aloita pitsikuvio toisella kerroksella (krs) seuraavasti: *2 kjs:aa, hyppää kahden p:n yli, 1 p + 1 kjs + 1 p seuraavaan p:seen, 2 kjs:aa, hyppää kahden p.n yli ja 1 kiinteä silmukka (ks) seuraavaan p:seen*. Toista *-* krs loppuun. Sulje krs ps:lla krs:n alun ensimmäiseen kjs:aan. Pipoon tulee 15(16)17 mallikertaa.
3.krs: Siirry ps:oilla pylväiden välissä olevaan kjs:aan. Virkkaa 5 p:tä pylväiden väliseen kjs:aan (tai sen ympärille), 1 kjs, 5 p:tä seuraavien pylväiden väliseen kjs:aan. Jatka näin krs loppuun. Sulje krs ps:lla ensimmäiseen p:seen. Korvaa ensimmäisen viuhkan ensimmäinen pylväs kolmella kjs:lla (Kuvassa on virheellisesti p).
4.krs: Virkkaa ps:t kahteen seuraavaan p:seen, 4 kjs:aa, 1 p samaan silmukkaan kuin edellinen ps, 2 kjs:aa, 1 ks pylväsviuhkojen väliseen kjs:aan, 2 kjs:aa, *1 p + 1 kjs + 1 p pylväsviuhkan keskimmäiseen p:seen, 2 kjs:aa, 1 ks pylväsviuhkojen väliseen kjs:aan ja 2 kjs:aa*. Toista *-* krs loppuun.
Toista krs:ia 3 ja 4 vuorotellen. Kun pipon korkeus on noin 9 cm(9 cm)11 cm ja vuorossa on krs 3, aloita kavennukset. (Ohje jatkuu kuvien alapuolella.)



Pipon päälaki virkataan seuraavasti: 
Virkkaa 3. krs ohjeen mukaisesti, mutta tee pylväsviuhkaan 4 p:tä. 4. krs:ssa ei ole muuta muutosta kuin, että 1 p + 1 kjs + 1 p virkataan viuhkan kolmanteen p:seen. Toista krs:ia 3 ja 4 vuorotellen tälla tavalla kumpaakin 2 kertaa.
Virkkaa sitten 3. krs yhden krs:n verran niin, että viuhkaan tulee 3 p:tä. Seuraavalla krs:lla vuorottelevat 1 p + 1 kjs + 1 p viuhkan keskimmäiseen p:seen ja 1 kjs. Virkkaa sitten 1 p pylväiden välissä olevaan kjs:aan ja 1 kjs vuorotellen krs:n verran. 
Vuorossa on toiseksi viimeinen krs: *Virkkaa p:t kahteen seuraavaan p:seen ja hyppää yhden p:n yli*. Toista *-* krs loppuun. Virkkaa viimeisellä krs:lla 1 ks joka toiseen s:aan. Katkaise lanka, vedä silmukasta läpi ja päättele huolellisesti nurjalle puolelle.


Virkkaa seuraavaksi lippa paikoilleen. Lipan leveys on noin 19 cm(19 cm)20 cm. Tee ks-krs, joka alkaa  9,5(9,5)10 cm:n etäisyydeltä keskiedusta. Virkkaa oikealta vasemmalle. Käänny. Virkkaa p-krs. Käänny.

Virkkaa p-krs kaventaen molemmissa reunoissa. Krs:n alku: 1ps, 1 ks ja 1 puoli-p. Krs:n loppu: 1 puoli-p, 1 ks ja 1 ps 


Tee seuraava krs samalla tavalla kuin edellinenkin. Kun olet päässyt lipan oikeaan laitaan, siirry aloittamaan viimeinen krs aivan lipan aloituskohdasta. Lankaa ei tarvitse katkaista. Lankalenkki jää piiloon seuraavan krs:n sisään.


Virkkaa viimeistelevä ks-krs lipan reunaan aloittaen siis oikeasta reunasta. Katkaise lanka, vedä silmukan läpi ja päättele huolellisesti nurjalle puolelle.


Hellepipo on valmis, mutta halutessasi voit tuunata sitä vielä esim. virkatuilla kukilla. Tasoita työ kevyesti höyryttämällä tai asettele se muotoonsa yöksi kostean liinan alle.


Kevät ja alkukesä on inspiroinut virkkaamaan kaikenlaista, mutta etenkin jalkineita. Kokeiluja on ollut monenmoisia, toimivia ja toimimattomia. Espadrilloihin ja sandaaleihin olen kovin tyytyväinen ja ne ovatkin löytäneet paikkansa ahkerassa käytössä.


Malleja voisi tuunailla loputtomiin erilaisilla yksityiskohdilla ja pohjallisilla. Tällä erää  siirryn kuitenkin eteenpäin ja virkkaaminen vaihtuu ompeluun ja neulontaan. Käsityöohjekauppa Koppaan tulee elokuusta lähtien myyntiin myös valmiita uniikkeja käsityötuotteita ja niiden työstäminen vie nyt mennessään. Muistikirja on kaivettu jälleen esiin, nyt ompeluideoiden kohdalta. Ensimmäinen projekti on "hattutukki" pellavapää, jota voi käyttää pipojen ja hattujen kuivakäsittelyyn ja sovittamiseen. Jännää! Odotan innolla uusia käsityöprojekteja!


Hyvää kesää kaikille käsitöiden ystäville! Keinuttele riippumatossa, rentoudu, nauti ja inspiroidu kesän hehkusta! Uudet käsityöideat odottavat toteuttajaansa...

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevät käsillä

Kevät on ollut kovin kiireistä aikaa, joten käsityöt ovat jääneet taka-alalle. Parikymmentä ideaa muistikirjasta on yhä toteuttamatta ja olen pyrkinyt olemaan miettimättä uusia, kun toteutus on ollut niin hidasta. Lapset tarvitsivat kuitenkin uudet kevätpipot ja virkkasinkin molemmille sellaiset. Idea lähti erillisistä korvaläpistä. Pipossa on perusmalli, mutta erilaisella raidoituksella ja läpillä malliin saa vaihtelua. Värien piti tietysti olla raikkaat ja kirkkaat! Perusmalli syntyi nopeasti ja työstinkin sen heti koneella mallipiirrokseksi.



Korvaläpät ovat hieman kuppimaiset, joten ne myötäilevät kasvoja ja istuvat hyvin. Pipo pysyykin päässä ilman erillisiä kiinnitysnyörejä.


Puuvillabambulanka on miellyttävä ihoa vasten, eikä pipo ole liian kuuma. Virkattu pinta on reikäinen, joten ilmanvaihtokin toimii. Onneksi lanka kestää hyvin pesua, koska kevätrapakoissa roiskuu!


Korvaläppiä voi tehdä vaikka minkälaisia, vain mielikuvitus on rajana. Syksyksi teen lisää eläinhahmoja, ainakin ketun, pöllön ja hain. Ja vähän hienonpaan myssyyn teen ruusukkeet...Mutta katsotaan sitten syksyllä, toteutuivatko suunnitelmat...




tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tohveleita käsillä

Virkatut tossut valmistuvat nopeasti ja niitä on hauskaa tehdä. Erilaisten variaatioiden määrä on loputon. Samoja ohjeita voi soveltaa materiaalivalintojen mukaan ja vaikein päätös on se, minkäläiset tossut haluan tehdä tänään, kenelle ja mihin tarkoitukseen. Esittelen tässä vierastohvelit, jotka on tehty villasekoitelangasta erilaisiin pohjiin. Huopapohjat ovat jäykemmät ja kevyemmät, mutta virkatut pohjat sen sijaan paksummat ja miellyttävämmän tuntuiset.


Näillä pehmopohjilla on mukava tassutella viileillä lankkulattioilla.


Huovasta leikatut pohjat ovat tukevat...ja työ valmistuu huippunopeasti.




torstai 29. tammikuuta 2015

Eläinhahmoja käsillä

Luulin, etten ehtisi tehdä yhtään käsityöprojektia valmiiksi ennen ystävänpäivää, mutta sain kuin sainkin lapaset valmiiksi. Hai -lapasidea tuli mieleeni, kun kävin lasten kanssa SeaLifessa. Eläinhahmot toimivat hyvin erilaisissa käsitöissä ja päätin kokeilla hai-teemaa kärjistä aukeavissa lapasissa. Näistä lapasista tuli käytännölliset. Kun kärjen vetoketjun avaa, voi näppärästi käyttää puhelinta, solmia kengännauhat tai kaivaa avaimet taskun pohjalta. Lisäksi pitkä pyrstö lämmittää rannetta mukavasti. Innostuin niin tästä mallista, että tein lapaset itsellenikin. Suunnitteilla on myös krokotiili lapaset/sukat.


Viime syksynä pöllöt ja huuhkajat olivat löytäneet tiensä monien käsityöharrastajien neuleisiin. Silloin tein oman versioni huuhkajasta ja sijoitin sen kännykkäpussukkaan. Hu-huu! -laukku on lapasten tavoin lapsekas, mutta voi kai aikuinenkin heittäytyä välillä lapsenmieliseksi!


Joulun aikoihin neuloin pikkutytölle kettusukat. Löysin ihanan hehkuvan oranssin langan ja idea neulotuista ketuista sai alkunsa siitä. Pohjaan laitan vielä tassunjälkijarrut SockStopilla, niin sukkia voi pitää myös kylminä talvipäivinä tarhatossuina.






keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ystävänpäivä käsillä

Ystävänpäivään on nyt kuukausi aikaa. Tänä vuonna ajattelin aloittaa ajoissa, että saan muutaman lahjan kääräistyä pakettiin. Tällä kertaa paketeihin piilotan hauskoja ja käytännöllisiä arjen apureita, käsin tehtyjä, tietenkin.


Virkattu kahvain on kätevä kantoapu. Kuuman piirakan voi nostaa siihen suoraan uunista ja kantaa vuuan saman tien tarjoilupöydälle. Pannunalusta ei tarvita, kun kahvaimen tekee moppilangasta tai ohuesta ontelokuteesta. Tähän kahvaimeen tein kolme erilaista vaihdettavaa kahvaa eri käyttötarkoituksien mukaan.


Tästä kotelosta talouspaperiarkit voi nostaa kätevästi yhdellä kädellä. Kotelon voi täyttää helposti ja onhan se kivemman näköinen keittiön pöydällä kuin muovipussi. Valkoinen väri on tietysti arka sotkuille, mutta onneksi lanka kestää konepesua. Suunnitteilla on myös kotelo paperirullalle.



Sydämellinen bambulankainen keittiöliina tuo piristystä arkeen. Arki voi olla kaunista!



Tämä Käsi Kädessä -lapanen lämmittää ystävysten tai rakastavaisten käsiä ja mieltä. Voi sitä käyttää itsekseenkin muhvin tapaan.


Pitsisydän-kuvan myötä toivotan ihanaa tulevaa ystävänpäivää kaikille käsitöiden ystäville!


Talvi käsillä

Muistikirjassa on parisenkymmentä ideaa talven käsitöiksi. Lämpöiset neuleet ja valoatuovat lyhdyt/kranssit ovat listan kärjessä. Talven pimeän piristykseksi virkkasin hilelangasta lumilyhdyn ja valaistun lumikiteen. Niitä voi pitää esillä koko pimeän kauden, koska ne eivät ole liian jouluisia. Ne tuovat mukavasti valoa ja tunnelmaa.



Joka talvi pitää saada neuloa uusi pipo, niin muksuille kuin itsellekin. Tämän talven pipoihin neuloin veikeitä huuhkajia, ja kun löysin ihanan pehmoisen, paksun ja neulomaanhoukuttelevan langan, istuuduin nauttimaan ja neuloin simppelin Pehmo-pipon. Ei tarvinnut turhia pähkäillä, vaan kalisutella puikkoja ja katsoa, mitä syntyy. Ja yksinkertainenhan on kaunista!






Rakastan villasukkia. Tein tällä kertaa polvisukat, joissa on istuva malli ja yksinkertainen palmikkokoristelu. Kivat ja käytännölliset, mutta värivalinnassa olisi voinut revitellä!


Talvi on jo pitkällä ja kohta pitää alkaa suunnitella jo keväisiä käsitöitä. Idealistaan jäi vielä paljon tekemättömiä projekteja: lapasia, vauvanmyssyjä, kaulahuiveja, virkattuja tossuja...



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulu käsillä

Joululahjaglögi/viinipullot puen villanuttuun pahvilaatikon sijasta. Tätä lahjakäärettä lahjansaaja voi käyttää vaikka sisustuselementtinä joulun jälkeenkin tai ottaa esille jälleen vuoden päästä.


Pellavanarukranssi päätyy myöskin lahjapakettiin. Se ei ole vain joulukoriste, sillä sitä voi täydentää erilaisilla vaihdettavilla yksityiskohdilla vaikka vuodenajan mukaan.


Talvi on pimeää aikaa ja haluan tuoda kotiini lyhdyillä valoa ja lämmintä tunnelmaa. Vauvanruokapurkit tulevat hyvään uusiokäyttöön, kun teen niille pellavanarusta pussukat ja ripustan lyhdyt verannalle. Jokunen saattaa päätyä lahjaksikin...


Tuikkunutut muuttavat juomalasit lyhdyiksi. Rohdinpellavasta on helppo virkata nuttuja ja tuunata ne sitten eri tavoin. Näihin lyhtyihin laiton koristeeksi kulkusia.